Tommi Kinnunen: Kanavan kautta Saimaalle

Tommi Kinnusen, 37, Sealine F 46 -moottorivene löysi paikan SMK:n Pohjoisrannan laiturista viime kesänä.

– Vene oli ennen Katajanokalla, ja kun kerroin kommodori Rolf Paulowille että etsin Sanolka II:lle uutta laituripaikkaa, houkutteli hän minut mukaan SMK:iin, Kinnunen kertoo.

Tuleva veneilykesä on Kinnusten viides. Perheellä on tapana olla vesillä jopa neljä viikkoa yhtä soittoa. Venekuntaan kuuluvat vaimo Sanna ja 6- ja 7-vuotiaat tytöt. Pikkukippareiden ikä on vaikuttanut matkakohteiden valintaan: Naantalin Muumimaailma on tullut tutuksi.

– Olemme käyneet Airistolla, Ahvenanmaalla, Tallinnassa ja Kuopion viinijuhlilla. Lapset tykkäsivät todella paljon Punkaharjusta ja Puumalasta, Tommi kertoo.

Kuopion viinijuhlille pääsy vaati veneilyä Saimaan kanavassa. Se ei ollut Tommin mielestä mikään vaikea urakka, koska hän oli valmistautunut hyvin etukäteen.

Liikennevirasto on julkaissut netissä Saimaan kanavan huviveneliikenneoppaan, jossa kerrotaan vaadittavista asiakirjoista ja toimintatavoista kanavassa.

Oppaasta löytyy muun muassa ohjeet luotsitilauksen tekemiseen. Enintään 24 metriä pitkät huvialukset tosin voivat kulkea kanavaan ilman luotsia, mikäli veneessä on VHF-radiopuhelin, aluksen päälliköllä on hallussaan omistus- ja/tai käyttöoikeustodistus ja veneessä on englannin- tai venäjänkielentaitoinen henkilö, joka voi hoitaa yhteydenotot.

– Kanavan läpi meno ei maksa huviveneiltä mitään. Suosittelen lämpimästi reissua Saimaalle, koska siellä on uskomattoman paljon satamia. Lappeenrannassa kannattaa muistaa uppotukkivaara, ja järvialueella tulee kiinnittää huomiota voimakkaisiin virtauksiin, jotka vaikuttavat veneen ohjaukseen.

Tommi on käynyt Humallahden venekerhon veneilykurssin, joka sisälsi myös käytännön ajoharjoittelua.

– Olen myös harkinnut saaristolaivurikurssin suorittamista. VHF-radiokoulutukseen meinaan osallistua jo tänä keväänä.

Teksti: Eija Väliranta

Kirjaudu