Juhannus on veneilijän paras juhla

Talvi oli ollut pitkä ja kesä yllättänyt veneilijät. Useimmille juhannus Suomen Moottoriveneklubin retkisatamassa Fårholmenissa oli vasta kauden ensimmäinen veneretki. Siksi yleinen puheenaihe oli, että mitä oli unohtunut matkasta. Yhdestä veneestä tyynyt, toiselta puhelimen laturit, kolmannelta pöytäliina ja neljänneltä varhaisperunat.

Mutta kaikilla oli mukana hyvä mieli siitä, että vihdoinkin oli kesä ja ympärillä saaristomaisema.

Juhannusaattona iltapäivällä saapuneet ihmettelivät kovaa koillistuulta, joka alkoi yhtäkkiä ja yltyi jopa 14 metriin sekunnissa. Itse olin lähtenyt satamasta Kruununhaasta huolettomasti kuomut alhaalla, joten Sipoon-selällä pärskeet kastelivat kipparin ja penkkien patjat perusteellisesti.

Mutta kyllähän kesä kuivaa!

Naisten saunavuorolla kehuttiin kipakoita löylyjä ja terassilla vilvoitellessa huokailtiin autuasta suvioloa. Merivesi oli viileää ja virkisti siis nopeasti.

Viisivuotias saunakaverimme oli äitinsä mukaan odottanut Fårholmenin naisten saunavuoroa koko vuoden. Hän lyöttäytyikin aina mukaan, kun joku lähti pulahtamaan. Ensimmäisellä kerralla kastuivat vain pojan varpaat, mutta lopulta hän uskalsi uppeluksiin asti.

Iltakuudelta nostimme salkoon Suomen lipun ja Lippulaulu irtosi jengiltä yhteislauluna ihan kohtuullisesti. Naistoimikunta palkitsi tällä kertaa Juhannuspoikana Henri Korven.

Koillistuuli puhalsi sinnikkäästi koko aattoillan ja pitkälle yöhön, mikä sai porukat viettämään illan grillituvan tai veneiden seinien suojassa.

Juhannuspäivänä tuuli oli laantunut leppeäksi ja aurinko paistoi. Täydellinen kesäsää koko päivän!

Niinpä laitureilla tarkeni muun muassa osallistua Leilan vetämään asahi-jumppaan.

Lapset suppailivat, aikuiset soutelivat, ongella ja virvelilläkin koetettiin. Savukala ja uudet perunat olivat itsestäänselviä hittiruokia, samoin puugrillissä valmistetut lihat ja kasvikset.

Klubin toisesta saaresta Grynnanilta Porkkalasta kantautui terveisiä, että siellä oli nautittu yhteinen nyyttäripäivällinen. Ja bongattu valtava, oranssi nouseva täysikuu.

Hitaan, rauhallisen saunomisen ja päivällisten jälkeen aloitimme laituritanssit. Kymmenkunta klubilaista jaksoi valssata ja “sheikata” pari-kolme tuntia kesäillan valkeassa valossa, peilityynen meren äärellä, oranssiin auringonlaskuun saakka.

Kyllä. Kesä on veneilijän parasta aikaa.
Teksti ja kuvat: Margit Alasalmi