Blogi & Talja
Helteinen talkooviikonloppu Grynnanilla 12.-14.6.
Viikko ennen juhannusta vietettiin Grynnanilla puutalkoita. Tuttuun tapaan puut haettiin muutamissa miehin Porkkalasta ja kuljetettiin kohdesatamaan Grynnanille tällä kertaa tehomoottorivenevetoisesti, josta kiitos klubin jäsen Harrille. Paljon nähneeltä – mutta onneksi mykältä – kuljetuslavalta puut siirtyivät reippaassa ihmisketjussa tuossa tuokiossa liiteriin. ”Ain laulain työtäs tee… ” Jos nyt ei vielä tässä vaiheessa talkooväkeä laulattanut, niin nauratti ainakin. Yhdessä tekeminen on mukavaa!
Kuten talkoisiin kuuluu, nautti talkooväki yhteisen lounaan Grynnanin saluunassa. Tarjolla oli uusia perunoita, lohta, kassleria ja salaattia eli jokaiselle jotakin.
Talkoosaunan lämmöstäkin pääsivät halukkaat nauttimaan. Grynnanilla on uusi kiuas, joka lämpenee edellistä huomattavasti rivakammin. Kiihtyvyys nollasta hikoilulämpötilaan on kolmisen varttia. Hellettä, aurinkoa ja mukavaa juttua riitti saunan terassilla pitkälle iltaan.
Talkootanssit saluunassa olivat tällä kertaa vähäväkiset mutta hulvattoman hauskat. Soittolistalla suosittiin kotimaista musiikkia eri vuosikymmeniltä.
Kiitokset koko talkooväelle työpanoksesta, mainiosta meiningistä ja yhteisöllisyyden vaalimisesta. 🙂 Kiitos Cassyn kapteenille hienoista kuvista.
Talkoissa tavataan!
Riikka Holmström
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.